Tänä vuonna 30 vuotta täyttävässä Hyvinkään Kamarikuorossa on tällä hetkellä 20 laulajaa. Kuoron monipuolinen ohjelmisto ulottuu viihteestä suurimuotoisiin orkesterin kera esitettäviin teoksiin. Esiinnymme niin yksityistilaisuuksissa kuin kirkkokonserteissa. Toimimme läheisessä yhteistyössä Hyvinkään seurakunnan kanssa, jolta saatu taloudellinen tuki on meille tärkeä. Toinen taloudellinen tukijamme on Hyvinkään kaupunki.

 

Kuoron johto

Kuoron henki ja taso on mitä suuremmassa määrin kiinni sen johtajasta. Hyvinkään Kamarikuorolla on ollut ilo saada vetäjäkseen Erkki Hannonen.

Erkki Hannonen valmistui Sibelius-Akatemiasta kirkkomusiikin koulutusohjelmasta 1999. Opinnoissaan hän syventyi lauluun, josta suoritti Erkki Rajamäen ohjauksessa A-tutkinnon 2002. Kuoronjohtoa hän opiskeli Timo Nuoranteen johdolla. Kuoromaailmassa Hannonen on monissa liemissä keitetty - Candomino-kuorosta Sibelius-Akatemian vokaaliyhtyeen ja Lumen Valo -lauluyhtyeen kautta Radion kamarikuoroon. Solistina hän on laulanut useiden kuorojen, kuten Sibelius-Akatemian kamarikuoron, Radion kamarikuoron, Campanella-kuoron, Candominon, Cantabilen jne. kanssa. Musiikinjohtajana kokemusta on karttunut vuosien varrella useiden kuorojen johtajana. Päätyönään Erkki Hannonen toimii Hyvinkään seurakunnan johtavana kanttorina.

Harjoitukset

Hyvinkään seurakuntakeskuksessa keskiviikkoisin kello 18.00 - 21.00.

Jos haluat nauttia sekakuorolaulamisesta ja kehittyä laulajana olet tervetullut iloiseen joukkoomme.

Kuoroissa laulajat vaihtuvat ajan mukana työasioitten ja paikkakunnan vaihdosten viedessä ihmisiä eri suuntiin. Juuri tällä hetkellä haluaisimme löytää riveihimme ykkösbasson. Osaaville laulajille löytyy aina paikka muistakin stemmoista. Olet tervetullut mukaan, jos olet kohtuullisessa määrin perillä nuoteista ja aiemmin laulanut kuoroissa vaativampaa ohjelmistoa. Videolta voit kurkistaa harjoituksiimme.

 

 

 

 

Tulevat tapahtumat

  


5.2.2011 Jumalanpalvelus (Yhteisvastuu avaus) Hyvinkään kirkko kello 10.00

4.3.2011 Jumalanpalvelus                            Vehkojan seurakuntakeskus kello 10.00

5.4.2011 Konsertti Stabat Mater                    Hyvinkään kirkko kello 19.00

6.5.2011 Jumalanpalvelus                              Hyvinkään kirkko kello 10.00

13.5.2011 Äitienpäivä konsertti                       Vehkojan seurakuntakeskus kello 14.00

Syksy

5 -7.10 Ruskan sävel-festivaali

Hyvinkään Kamarikuoro ry